|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
Kaupunkitarina eli nykytarina tarkoittaa kaupungistuneessa yhteisössä kiertävää totena pidettyä mutta tavallisesti todellisuuspohjaa vailla olevaa tarinaa.[1] Kaupunkitarina voi olla uskottavan tuntuinen, mutta siihen saattaa sisältyä mahdottomiksi osoittautuvia yksityiskohtia. Yhteistä kertomuksille on usein se, että niiden uskotaan tapahtuneen sellaiselle tutun tutulle, joka on vain niukasti kuulijan tuntemien ihmisten piirin ulkopuolella. Todellisuudessa tarina on usein kansainvälinen kiertotarina, joka on kiertänyt mantereelta toiselle. Nykytarina voi myös perustua tositapahtumaan, mutta yleensä se muuntuu ja kärjistyy matkalla saaden uusia yksityiskohtia, joita alkuperäiseen todelliseen tapahtumaan ei kuulunut.
muokkaa Tyypillinen kaupunkitarinaEsimerkkinä kaupunkitarinasta voi olla vaikka seuraava, joka kohdistuu viranomaisten toimintaan:
Edellä oleva tarina on miltei mahdoton, koska viranomaisilla on määräykset siitä, miten kuolemantapauksista ilmoitetaan omaisille. Kuolleita ei myöskään säilytetä jätesäkissä poliisiaseman nurkassa. muokkaa Kaupunkitarinoiden leviäminenAikaisemmin tarinat levisivät suusta suuhun esimerkiksi koulujen pihoilla ja työpaikoilla, mutta joskus lehdistökin syyllistyy niiden levittämiseen. Kaupunkitarinat leviävät nykyisin käännöksinä nopeasti ympäri maailman Internetin ja sähköpostin avulla; usein kyseessä on sanatarkka käännös toisesta kielestä virheineen päivineen. muokkaa Samantapaisia ilmiöitäKaupunkitarinan kaltaisia ovat maaseututarinat, Puolustusvoimien tornihuhut, kalastajien kalavaleet sekä autoilijoiden essonbaarilegendat. Essonbaarilegenda on saanut nimensä Esso-huoltamoketjun ja sen baareihin kokoontuvien kahviporukoiden mukaan. Tämä käsite on levinnyt myös Internetin autoaiheisille keskusteluforumeille, joilla sitä käytetään vastapuolen argumentin leimaamiseen epäluotettavaksi. Essonbaarilegendojen pääasiallinen sisältö on "varma" tieto tietyn automerkin, mallin, rakenteen tms. ongelmista, heikkouksista tai vikaherkkyydestä. Joskus essonbaarilegendana kerrotaan, miten joku henkilö on selviytynyt sakoitta liikennerikkomuksesta hyvällä selityksellä tai kuinka automaattista nopeusvalvontatutkaa voidaan hämätä. muokkaa Tunnettuja kaupunkitarinoita
muokkaa Lähteet
muokkaa Katso myösmuokkaa Kirjallisuutta
muokkaa Aiheesta muualla |
| All Right Reserved © 2007, Designed by Stylish Blog. |